Neste siirtyy käyttämään kotimaista tuulisähköä Suomen tuotantolaitoksilla
Neste Oyj, Lehdistötiedote, 22.10.2019 klo 9
Neste on sitoutunut pienentämään oman tuotantonsa hiilijalanjälkeä nopeammin kuin EU:n ilmasto- ja energiatavoitteet velvoittavat. Yksi konkreettinen esimerkki ilmastotyöstä on Nesteen solmima pitkäaikainen tuulivoimasopimus energiayhtiö Fortumin kanssa.
“Liiketoimintamme keskittyy päästöjen vähentämiseen ja kiertotalouden vauhdittamiseen yhteiskunnassa. Olemme asettaneet kaksi kunnianhimoista ilmastotavoitetta osana strategiaamme. Sen lisäksi, että tarjoamme asiakkaillemme uusiutuvia ja kiertotalousratkaisuja, olemme sitoutuneet pienentämään oman tuotantomme hiilijalanjälkeä. Sijoitukset kotimaiseen uusiutuvaan energiaan ovat osa tätä. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä Fortumin kanssa, ja tämä ensimmäinen tuulivoimasopimus vain syventää kumppanuuttamme”, sanoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker.
Neste tulee ostamaan noin 70 % parhaillaan Pohjanmaalle Närpiöön rakennettavan Kalaxin tuulipuiston tuotannosta 12 vuoden sopimuksella. Sopimuksen kokonaiskapasiteetti on yli 60 MW ja sen tuottama energia vastaa noin 20 % Nesteen Porvoon ja Naantalin toimipisteiden sähkönkulutuksesta. Tuulisähkön toimituksen on arvioitu alkavan alkuvuodesta 2021.
Tuulivoima ei aiheuta päästöjä ilmaan, maahan tai veteen. Tuulivoimaan siirtyminen vähentää Nesteen tuotantolaitosten sähkönhankinnan epäsuoria hiilidioksidipäästöjä vuositasolla noin 40 kilotonnia.
Neste Oyj
Susanna Sieppi
Viestintäjohtaja, vt.
Lisätietoja: Jussi Hintikka, energiajohtaja, Öljytuotteet. Yhteydenotot Nesteen mediapuhelimeen puh. 050 458 5076 / media@neste.com (arkisin 8.30-16.00).
Neste lyhyesti
Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) kehittää vastuullisia ratkaisuja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Autamme asiakkaitamme pienentämään ilmastopäästöjä monipuolisella uusiutuvien tuotteiden valikoimalla. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lento- ja muoviteollisuuteen. Olemme myös teknologinen edelläkävijä korkealaatuisten öljytuotteiden jalostajana. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2018 Nesteen liikevaihto oli 14,9 miljardia euroa. Vuonna 2019 sijoituimme kolmanneksi maailman 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 -listalla. Lisätietoa: neste.com