7 Toukokuu 2015

Polttoaine vaikuttaa ratkaisevasti venelämmittimen käyttöikään

Polttoaine vaikuttaa ratkaisevasti venelämmittimen käyttöikään

Wallas-Marin tekee veneiden lämmittimiä maailman vaativimpiin olosuhteisiin. Tekemiensä testien perusteella yhtiö päätyi suosittelemaan laitteisiinsa Nesteen  Valopetrolia.

Wallas-Marinin toimitusjohtaja Jussi Oksanen kertoo, että polttoaineella on yllättävän suuri merkitys lämmittimien ja veneliesien toimintaan.

"Jos polttoaine on huonolaatuista, se tuottaa käryä ja nokeaa laitteita. Lämmitin tai liesi ei välttämättä lähde edes käyntiin. Käyttäjä voi luulla, että vika on laitteessa, kun todellisuudessa ongelma onkin polttoaineessa."

Oksasen mukaan esimerkiksi valopetrolien väliset erot ovat suuria. Lämmittimissä käytettävien polttoaineiden laatuerot ovat Wallas-Marinin havaintojen mukaan viime vuosina kasvaneet. Polttoaineita tilataan eri puolilta maailmaa, eikä laatu aina ole kohdallaan.

"Huonolaatuiseen petroliin on ehkä lisätty pentaani-nimistä lisäainetta, joka alentaa leimahduspistettä", selittää Nesteen myyntipäällikkö Tero Järvinen. "Ongelmana on, että pentaani haihtuu polttoaineen joukosta itsestään. Sen jälkeen petroli ei välttämättä enää syty lämmittimessä."

"Emme ensin uskoneet, että ero voi olla näin suuri"

Wallas-Marin testasi eri polttoaineiden toimintaa tuhannen tunnin testillä vaativissa olosuhteissa.

"Oli käsittämätöntä avata Nesteen polttoaineella käynyt poltin", sanoo Oksanen. "Emme uskoneet, että ero voisi olla niin suuri. Poltin oli aivan puhdas ja noeton."

Verrokkipolttoainetta käyttänyt poltin oli sen sijaan nokinen ja tukossa, eli huoltokunnossa.

Testien ja käyttökokemusten perusteella Wallas-Marin päätti ryhtyä suosittelemaan ainoastaan Neste Valopetrolia.

"Tiedämme varmasti, että laatu on erinomainen, ja että polttoaine toimii oikein", sanoo Oksanen.

Dieselissäkin merkittävä laatuero

Wallas-Marin valmistaa myös diesel-veneiden liesiä ja lämmittimiä. Polttoaineen laadun erot näkyvät myös niissä.

Diesel-veneissä haasteita on kaksi. Polttoainetankkiin voi kerääntyä vettä, mikä aiheuttaa muun muassa nokeentumista. Toinen ja vakavampi ongelma on polttoaineessa kasvava mikrobikasvusto, joka saattaa tukkia polttoainesuodattimen tai lämmittimen pumpun.

Mahdollinen syy molempiin ongelmiin on FAME-tyyppinen biodiesel, jota sekoitetaan fossiiliseen dieseliin.

"FAME on ensimmäisen sukupolven biodiesel, joka sitoo itseensä vettä ja kiihdyttää mikrobikasvustoa", selittää Järvinen. FAME-pohjaisia tuotteita on myynnissä Suomessakin.

Neste käyttää uusiutuvana komponenttina vetykäsiteltyä kasviöljyä, eli NEXBTL- dieseliä, joka on rakenteeltaan täysin samanlaista kuin fossiilinen diesel. NEXBTL:ää sisältävä diesel soveltuu erinomaisesti myös pitkäaikaiseen säilytykseen.

"Ero polttimessa tuntuu melkein uskomattomalta. Nesteen dieselillä liekki on puhdas ja kirkkaansininen", sanoo Wallas-Marinin Oksanen.

Wallas-Marin jakelee tuotteitaan ympäri maailmaa kattavan maahantuontiverkostonsa avulla. Lisäksi yhtiö on juuri aloittanut venetuotteiden oman rinnakkaisjakelun Suomessa, jotta teknistä osaamista voidaan jakaa suoraan jälleenmyyjille. Samalla asiakkaille suositellaan Nesteen polttoaineita. Tavoitteena ovat tyytyväiset asiakkaat. Laadukkaisiin liesiin ja lämmittimiin halutaan parhaat mahdolliset polttoaineet.