12 Tammikuu 2017

Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Elorannalle Chair of the year -tunnustus

Neste Oyj
Uutinen
12.1.2017

Nesteen hallituksen puheenjohtaja Jorma Elorannalle Chair of the year -tunnustus

Jorma_Eloranta_2.jpg

Neste Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jorma Eloranta palkittiin tänään 12. tammikuuta vuoden 2016 hallituksen puheenjohtajana (Chair of the year) Pörssisäätiön tilaisuudessa. Chair of the Year on pohjoismainen tunnustuspalkinto, joka annetaan vuosittain kunkin Pohjoismaan parhaalle pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtajalle. Myöhemmin keväällä kansallisesti palkittujen joukosta nimetään pohjoismainen voittaja, Nordic Chair of the Year.

Jorma Elorannan palkitsemisen perusteena oli erityisesti vahva taloudellinen ansioituminen Nesteen hallituksen puheenjohtajana. Raadin perusteluissa mainittiin myös Elorannan hallitustyöskentelyn perusteellinen tuntemus ja suurten asioiden hallinta unohtamatta kuitenkaan yksityiskohtia. Nesteen hallitus toimii hyvin ryhmänä, jossa vallitsee keskusteleva kulttuuri. Yhteydet johtoon ovat erityisen toimivat.

"Puheenjohtajan rooli on ratkaiseva siinä, millainen ilmapiiri hallituksen sisällä sekä hallituksen ja johdon välillä syntyy. Hyvässä hallituksessa ilmapiiri on avoin ja toisia kunnioittava. Kokoukset ovat iloisia ja niissä nauretaan kaskuille ja sattumuksille, vaikka vakavia asioita käsitelläänkin vastuullisesti", Eloranta kertoo.

Jorma Eloranta tuli Nesteen hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2012. Nesteen lisäksi Eloranta on Suomisen ja Uponorin hallitusten puheenjohtaja, Stora Enson hallituksen varapuheenjohtaja sekä Cargotecin hallituksen jäsen. Eri hallitusten puheenjohtajana hän on toiminut yhteensä jo lähes neljäkymmentä vuotta.

Suomen Chair of the Year 2016 -tuomaristoon ovat kuuluneet Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri puheenjohtajana, vuoden 2015 Chair of the Year ja Sammon, Nordean sekä UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos, vuoden 2011 Chair of the Year ja Nokian Renkaiden hallituksen puheenjohtaja Petteri Walldén, Signe och Ane Gyllenbergs stiftelsen toimitusjohtaja Jannica Fagerholm, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtaja Eero Heliövaara ja Ilmarisen toimitusjohtaja Timo Ritakallio. Chair of the Year -yhteistyökumppaneina toimivat KPMG, Alumni Harvey Nash ja Asianajotoimisto Merilampi.

Liitteenä Jorma Elorannan kiitospuhe

Neste lyhyesti

Neste (NESTE, Nasdaq Helsinki) luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin. Voimme auttaa asiakkaitamme pienentämään hiilijalanjälkeään kaikkialla maailmassa laadukkailla ja vähäpäästöisillä uusiutuvilla tuotteilla ja korkealaatuisilla öljytuotteilla, jotka voidaan yhdistää räätälöidyiksi palveluratkaisuiksi. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Haluamme olla luotettava kumppani, jonka osaamista, tutkimustyötä ja vastuullisia toimintatapoja arvostetaan laajasti. Vuonna 2015 Nesteen liikevaihto oli 11 miljardia euroa ja olimme edelleen mukana 100 vastuullisimman yrityksen Global 100 listalla. Lue lisää: neste.com