Kestävästi arjessa: Palmuöljyä 9 079 pientilalta
Artikkeli
Neste Oilin toimitusketjussa on tällä hetkellä jo 9 079 pientilaa, jotka sijaitsevat Sumatran saarella Riaun provinssissa. Jokainen pienviljelijäperheen omistama tila on kahden hehtaarin kokoinen. Tiloja hoitavat perheet saivat alun perin maansa Indonesian hallitukselta osana hallituksen asutusohjelmaa. Tilojen päätuote on palmuöljy.
Asutusohjelman tavoitteena oli parantaa köyhien perheiden elinoloja. Palmuöljyn myynnistä saatavan tulon oli tarkoitus antaa perheille päivittäinen elanto ja vähintään sen verran ylijäämää, että perheet saattoivat taata lastensa koulutuksen. ”Perheet, jotka ovat hoitaneet tilaansa hyvin, voivat nykyisin lähettää lapsensa yliopistoon”, sanoo Adrian Suharto, Singaporen jalostamon vastuullisuus- ja viestintäpäällikkö.
Köyhyyttä vastaan
Adrian Suharto tuli Neste Oilin palvelukseen heinäkuussa 2009. Tuolloin hän kertoi esimiehilleen, että pienviljelijöiden yhteisön kehittäminen on hänelle erittäin tärkeä asia. ”40 prosenttia Indonesian palmuöljystä tulee pientiloilta, ja suuri osa viljelijäperheistä elää edelleen köyhyydessä. Jokaisen palmuöljyä ostavan yrityksen tulisi lievittää köyhyyttä Indonesiassa ottamalla pientilat mukaan toimitusketjuunsa. Olen erittäin iloinen, että Neste Oil on tehnyt näin”, Adrian sanoo.
Neste Oil vaatii toimittajiltaan sertifioinnin, joka kertoo tuotteen alkuperän lisäksi sen, että palmuöljy on tuotettu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. ”Sertifiointi edellyttää, että lannoitteita käytetään sovitulla tavalla, vettä säästetään eikä palmuöljyviljelmien tieltä kaadeta metsää, joissa biodiversiteetti on korkea”, Adrian kertoo.
Pientilat saavat sertifioinnista konkreetista hyötyä, sillä sertifioidusta öljystä saa markkinoilla selvästi paremman hinnan. Neste Oilin asiantuntijat avustivat viljelijöitä näiden sertifioidessa viljelmiään ISCC-EU-järjestelmän (International Sustainability and Carbon Certificate) mukaisesti. Järjestelmän käyttöönotto on ollut suuri työ Adrianille ja hänen pienelle organisaatiolleen. ”Olen hyvin tyytyväinen siihen, että olemme onnistuneet ottamaan käyttöön hyvin luotettavan ja tiukan toimittajien valintaprosessin ja samaan aikaan säilyttämään hyvät suhteet viljelijäyhteisöön”, Adrian sanoo.