30 Toukokuu 2016

1 200 suomalaista vaihtoi rasvaa polttoaineeksi

Neste Oyj
Uutinen
30.5.2016

1 200 suomalaista vaihtoi rasvaa polttoaineeksi

_B9B4517_Photo_PasiSalminen_Com_150.jpg

Neste on maailman suurin jätteistä ja tähteistä uusiutuvia polttoaineita valmistava yhtiö. Teemme maailman laadukkainta uusiutuvaa dieseliä lähes mistä tahansa rasvapitoisesta jätteestä. Havainnollistimme tätä tarinaa järjestämällä keväällä 2016 #rasvapalaa-kiertueen kymmenellä Nesteen liikenneasemalla.

Kiersimme Suomen Neste-asemia kuntopyörän kanssa kuuden viikon ajan keväällä 2016. Asiakkaat saivat tulla polkemaan pyörällämme kilometriä vastaavan matkan, mistä palkitsimme osallistujat viiden euron polttoainelahjakortilla. Halusimme esitellä konkreettisella ja mieleenpainuvalla tavalla asiakkaillemme jäterasvojen muuntamista polttoaineeksi.

Kiertueen aikana pyörää poljettiin yhteensä yli 1 200 kilometriä, joka on jopa pidempi matka kuin Hangosta Nuorgamiin. Ohessa kerroimme kolmelle tuhannelle suomalaiselle Nesteen roolista maailman suurimpana uusiutuvien polttoaineiden valmistajana. Vaikka Neste on yrityksenä lähes kaikille suomalaisille tuttu, ei tätä puolta liiketoiminnasta tunneta vielä kovin hyvin.

IRO Researchin tekemän kyselyn (N=1 000) mukaan 90 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä sitä, että polttoaineiden ja energian tuotannossa käytetään uusiutuvia raaka-aineita. Silti moni autoilija yllättyi siitä, että kotimainen Neste on uusiutuvien polttoaineiden suurin ja edistynein valmistaja.

"Rasva palaa -kampanja osoittautui loistavaksi tavaksi käydä keskustelua tärkeästä asiasta pilke silmäkulmassa. Oli ilahduttavaa huomata, että ihmiset ovat kiinnostuneita liikenteen vähäpäästöisistä ratkaisuista. Monet asiakkaat yllättyivät kuullessaan, että Neste tekee uusiutuvaa dieseliä pääosin jätteistä ja tähteistä ja on alalla maailman suurin toimija. Tätä tietoa halusimme vahvistaa tempauksellamme", kertoo Nesteen viestintäjohtaja Kaisa Lipponen.

Kohti vähäpäästöisempiä polttoaineita

Päästöjen vähentäminen on Nesteelle keskeinen kilpailutekijä. Yhtiön korkealaatuiset, uusiutuvat polttoaineet tarjoavat vaivattoman ratkaisun entistä vähäpäästöisempään liikenteeseen. Nesteen 100-prosenttisesti uusiutuvista raaka-aineista valmistettu diesel käy kaikkiin dieselautoihin sellaisenaan ja se vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia tavalliseen dieseliin verrattuna. Lisäksi uusiutuvan dieselin käytöllä saavutetaan pienemmät pakokaasupäästöt. Nesteen asemilla myytävä Neste Pro Diesel sisältää aina vähintään 15 prosenttia uusiutuvaa dieseliä.

Lisätietoja: Kaisa Lipponen, viestintäjohtaja, puh. 050 458 5044